Cotonou

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Cotonou
Lippu
Lippu

Cotonou

6°22′01″N, 2°25′59″E

Valtio Benin
Departementti Littoral
Pormestari Nicéphore Soglo
Korkeus merenpinnasta 51 m
Väestö
Väkiluku (2013) 679 012[1]

Cotonou on kaupunki eteläisessä Beninissä, Guineanlahteen kuuluvan Benininlahden rannalla. Sen asukasmäärä vuonna 2013 oli 679 000, mikä tekee siitä maan suurimman kaupungin.

Beninin hallitus kokoontuu Cotonoussa, vaikka Porto-Novo on maan virallinen pääkaupunki. Cotonou on maan taloudellinen ja Littoralin departementin pääkaupunki ja siellä sijaitsee maan suurin satama.[2]

Cotonoun nimi tarkoittaa fonin kielellä 'kuoleman virran suuta'. Nimi viittaa Dahomeyn rooliin orjakaupassa.[3]

Maantiede ja ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cotonou sijaitsee Guineanlahden ja Nokoué-järven välisellä maakaistaleella. Ouémé-joki laskee mereen Cotonoussa.

Vuoden kuuminta aikaa on helmikuussa huhtikuuhun, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila on yli 31 astetta. Heinä-elo-syyskuussa on pari astetta viileämpää. Eniten sataa kesäkuussa, lähes 200 mm.[4] Vuonna 2010 kaupunkia koettelivat pahat tulvat.[5]

Dahomeyn kuningaskunta hallitsi Cotonouta 1700-luvulta. Ranska teki Dahomeyn kuninkaan Gezon kanssa rauhansopimuksen vuonna 1878, jonka perusteella Ranska saattoi perustaa kauppapaikan Cotonouhun.[2] Vuonna 1883 Ranskan laivasto miehitti kaupungin estääkseen brittien vaikutuksen alueella.

Yhteyksien kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ranskan joukot marssivat Cotonoun vasta valmistunutta laituria pitkin, Le Petit Journal 21.5.1892.

Cotonou yhdistettiin lennättimellä vuodesta 1891 Porto-Novoon. Vuonna 1893 avattiin kaupalliseen käyttöön laituri, josta tuli myöhemmin Cotonun syväsatama. Se lisäsi kaupallisia yhteyksiä Dahomeyn sisämaahan, naapurimaihin ja Eurooppaan.

Rautateiden rakentaminen Cotonousta alkoi vuonna 1899 ja yhteys Nigeriin valmistui 1902, rautatieyhteys Ouidahiin ja Savéen 1911 ja Parakouhun 1936 (438 km).

Cotonoun yhteyksiä paransi myös siirtomaiden välinen maantie Nigeriasta Togoon. Cotonou-Ouidah rannikkotie valmistui vuonna 1931. Lentokenttä vihittiin käyttöön vuonna 1938, viiden kilometrin päähän satamasta.[6]

Kaupungin kasvu hidastui 2000-luvulla. Kalliit asunnot, melu ja saasteet ovat saaneet väestön hakeutumaan naapurikuntiin (Abomey-Calavi, Ouidah ja Sèmè-Kpodji), joista on tullut Cotonoun lähiöitä.[1]

Talous ja liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Cotonou

Dantokpan tori on suurin Länsi-Afrikassa ja Beninin taloudellisen toiminnan keskus.[2]

Cotonoun syväsatama palvelee sekä Beniniä että naapurimaa Togoa. Sieltä lähtee sisämaahan 439 km pitkä rautatie, joka päättyy Beninin keskiosaan Parakouhun.[7]

Kaupungin länsilaidalla on Cadjehounin lentokenttä.[8]

Cotonoun naapurikaupungissa on Abomey-Calavin yliopisto.[9] Sillä on kampuksia myös muilla paikkakunnilla.[10]

  1. a b Cotonou, toujours première ville du Bénin Les résultats définitifs du RGPH4. 2015. Viitattu 6.1.2019. (ranskaksi)
  2. a b c Houngnikpo, Mathurin C. ja Decalo, Samuel: Historical Dictionary of Benin, s. 117. The Scarecrow Press, 2013.
  3. Hsistory Lonely Planet. Arkistoitu 11.2.2015. Viitattu 11.2.2015.
  4. Cotonou climatological Information World Meteorological Organization. Viitattu 11.2.2015.
  5. Cholera fears in Benin's flooded city of Cotonou 2010. BBC. Viitattu 11.2.2015.
  6. Ciavolella, Ricardo ja Choplin, Armelle: Cotonou, ville sans histoire, s. 102. Fondation Zinsou, 2018.
  7. Cotonou Encyclopedia Britannica. Viitattu 11.2.2015.
  8. Getting there Lonely Planet. Viitattu 11.2.2015.
  9. Benin Countries and their cultures. Viitattu 11.2.2015.
  10. University of Abomey-Calavi Shanghai ranking. Arkistoitu 2.1.2019. Viitattu 8.1.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]